lauantai 25. helmikuuta 2017

Muovinkeräysastia täytyy, mutta täyttyköön

On kulunut melkein pari kuukautta viimeisestä julkaisusta. Ja tietysti sellaisessa tilanteessa rupeaa itseä vähän hävettämään, etenkin kun alussa vannoin julkaisevani vähintään joka toinen viikko.

Halusin kertoa kuulumisia pitkästä aikaa.

Miten on mennyt? 

No, kiirettä on pitänyt. Päivät kului, sitten viikot ja lopulta kuukaudet. Jouduin tinkimään roskattomuudesta... vähän harmittaa.

Miksi tingit muovittomuudesta? Mitä se tarkoittaa? 

Muutin uuteen asuntoon marraskuun lopulla ja täällä on muovinkeräysastiat, jotenkin ajattelin että voin jakaa huonon omatuntoni lajittelemalla roskat huolella. Lisäksi tajusin tammikuussa, etten ollut syönyt salaattia pariin kuukauteen vain siksi, etten halunnut ostaa muovia. Sitten tuli stressiä, paineita ja pieni romahdus. Eikä enää ollut aikaa juosta roskattomuuden perässä. Pasta oli helppoa ruokaa, mutta ei ollut helppoa juosta irtopastan perässä toiselle puolelle kaupunkia kun aikaa ruoanlaittoon oli alle puoli tuntia. Lisäksi aivan kaiken hankkiminen ilman pakkausjätettä (omaan astiaan/pussiin) on kallista. Eikä kaikkeen ole varaa näin tuoreena opiskelijana.

Onko sitten muoviton elämä liian vaikeaa?

Väitän edelleen ettei muovitta eläminen ole vaikeaa. Muovittomien vaihtoehtojen löytäminen vain vie paljon enemmän aikaa, jota minulla ei ole ollut. Jos minulla olisi edes kolme tuntia päivässä aikaa tehdä ruokaostoksia, onnistuisin paremmin. Nyt olen lipsunut, kun päivät on venyneet yli 12-tuntisiksi ja välissä on tullut nälkä.

Mitä tottumuksia on kuitenkin pysynyt? 

Kannan edelleen kauppareissuilla mukana omia pusseja. Jos ne on unohtuneet, ostan paperipussin ja koitan laittaa mahdollisimman monta vihannesta ja hedelmää samaan pussiin. Käytän paperipusseja uudelleen, vältän ostosten yhteydessä pussin ottamista, suosin pahvisia/paperipakkauksia ja lasipurkkeja. Lasipurkit säästän, sillä ensi kesänä/syksynä teen hillot ja soseet itse.

Entäpä kosmetiikka?

Kosmetiikka kiinnostaa edelleen. Meikeissä olen välttänyt turhaa jätettä, mutta ostin huulipunan, koska olin sellaisesta haaveillut pitkään. Olen suosinut Boho Cosmeticsia, joka pakkaa ekologisesti tuotteensa pahvisiin pakkauksiin. Kauneudenhoidosta ja estetiikasta on sittenkin vaikea luopua.

Hiustenhoidossa kylppärin puolella ostin yhden uuden tuotteen, nestemäisen hiuskiinteen, joka on osoittautunut juuri sellaiseksi kuin tahdoin, ja tekee hiuksille sen minkä toivoin. Hiustuotteita en ole löytänyt muissa kuin muovipulloissa valitettavasti.

Mitä tapahtuu jatkossa? 

Tarvitsen vertaistukiryhmän. Kun tämän viikon alussa selailin Facebookia, minuun todella vaikutti miten paljon ihmiset ovat kiinnostuneet maapallon ja ympäristön hyvinvoinnista ja varsinkin muovin kertakäyttökulttuurin lisääntymisestä. Luin Kemikaalicocktailin uusimman julkaisun muovin käytöstä keittiössä ja olin helpottunut ja onnessani. Ihanaa, että muutkin blogaavat ja ovat kiinnostuneet aiheesta!

Lupaan petrata ja julkaista säännöllisemmin. Sillä välin yritän välttää kertakäyttöisyyttä parhaani mukaan. Kertokaahan, miten te arjessa toteutatte viiden R:n (Refuse, Reduce, Reuse, Recycle, Rot) filosofiaa?

- Ellis


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, ehdota ja kysy